|
|
KANSALLINEN KOKOOMUS r.p.
PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
I LUKU
NIMI JA TARKOITUS
1 §
NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Alahärmän Kokoomus ry.
Yhdistys kuuluu paikallisyhdistyksenä Kansallinen Kokoomus r.p:een ja Pohjanmaan
Kokoomus ry:een, joista edellistä näissä säännöissä sanotaan puolueeksi ja
jälkimmäistä piiriksi, sekä Kokoomuksen Kunnallisjärjestö ry:een, jota näissä
säännöissä sanotaan kunnallisjärjestöksi.
Yhdistyksen kotipaikka on Alahärmä.
2 §
TARKOITUS
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Kansallinen Kokoomus r.p:n omaksumien,
seuraaville pääperiaatteille rakentuvien pyrkimysten toteuttamiseksi:
- Suomen itsenäisyyden lujittaminen sekä yksityisen ihmisen vapauteen ja
turvallisuuteen perustuvan kansanvaltaisen valtio- ja oikeusjärjestyksen
turvaaminen ja kehittäminen,
- isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen sekä suomalaista yhteiskuntaa rakentavien
arvojen kuten kristillisen vakaumuksen, yhteiskunnallisen vastuuntunnon ja
terveen perhe-elämän ylläpitäminen ja vahvistaminen,
- kansallisen sivistyksen kehittäminen ja koulutuksen sekä kulttuurin tason
jatkuva kohottaminen,
- markkinatalouteen ja yrittäjyyteen perustuvan taloudellisen toiminnan
edistäminen ja kansainvälisen kilpailukykymme lisääminen,
- sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin kohottaminen sekä ihmisen
elinympäristöstä huolehtiminen,
- kansainväliseen yhteistoimintaan osallistuminen olojen kohentamiseksi ja
rauhan säilyttämiseksi koko maailmassa.
3 §
TOIMINNAN LAATU
Pyrkimystensä toteuttamiseksi yhdistys
1) valmistelee ja hoitaa valtiollista, kunnallista ja muuta vaalitoimintaa
2) harjoittaa jäsenistönsä keskuudessa ja sen ulkopuolella yhdistyksen
tarkoitusperiä edistävää tiedotustyötä
ja julkaisutoimintaa, suorittaa jäsenhankintaa sekä järjestää kokouksia,
kursseja, neuvottelutilaisuuksia ja juhlia
3) muodostaa erityisaloja varten rekisteröimättömiä kerhoja sekä alueellisella
pohjalla toimivia rekisteröimättömiä osastoja
Toimintansa tukemiseksi yhdistys
1) kantaa jäseniltään jäsenmaksuja, ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia
sekä
2) omistaa ja hallitsee toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä
osakkeita, harjoittaa ravintolaliikettä ja kioskikauppaa,
elokuva- ja kustannustoimintaa ja muistoesineiden myyntiä sekä
järjestää arpajaisia.
II LUKU
JÄSENET JA PÄÄTÖSVALTA
4 §
JÄSENET
Varsinaiset jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi päästä viisitoista (15) vuotta täyttänyt
henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toiminnan sekä puolueen
yleiset periaatteet ja jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi.
Yhdistyksen jäsen tai jäseneksi pyrkivä ei saa kuulua muuhun puolueeseen eikä
varsinaisena jäsenenä muuhun Kansallinen Kokoomus r.p:n jäsenyhdistykseen.
Kunniapuheenjohtaja ja -jäsenet
Kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksen kokous voi kutsua yhdistyksen toiminnassa
erityisesti ansioituneen jäsenen.
Yhdistyksellä voi olla vain yksi kunniapuheenjohtaja kerrallaan.
Kunniajäseneksi yhdistyksen kokous voi kutsua yhdistyksen toiminnassa
ansioituneen jäsenen.
Kannattajajäsenet
Kannattajajäseneksi hallitus voi hyväksyä rekisteröidyn yhdistyksen tai
luonnollisen henkilön.
5 §
JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jos varsinainen jäsen, kunniajäsen, kunniapuheenjohtaja tai kannattajajäsen
päättää erota yhdistyksestä, on siitä tehtävä kirjallinen ilmoitus hallitukselle
tai sen puheenjohtajalle tai ilmoitettava yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan
merkittäväksi.
Eroavan jäsenen on suoritettava kaikki ne taloudelliset velvoitukset jotka sille
sinä kalenterivuotena kuuluvat, jona eroaminen tapahtuu.
Jos varsinainen jäsen ei suorita jäsen maksuaan taikka on muuten jättänyt
toteuttamatta ne velvoitukset, joihin hän yhdistykseen liittyessään on sitoutunut,
tai jos hän on toiminut yhdistystä vahingoittavalla tavalla, on hallituksella
oikeus erottaa hänet.
Erottamispäätöksestä jäsenellä on oikeus valittaa yhdistyksen kokoukselle
jättämällä kirjallinen valitus hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden
kuluessa asiasta tiedon saatuaan. Jos yhdistyksen kokous kuultuaan
hallitusta ja erotettua jäsentä sekä hankittuaan muut tarpeellisiksi katsomansa
selvitykset hyväksyy vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä
erottamispäätöksen, se tulee voimaan heti.
6 §
JÄSENMAKSUT
Jokainen varsinainen jäsen ja kannattajajäsen suorittaa yhdistykselle
jäsenmaksuna sen määrän, jonka yhdistyksen syyskokous seuraavaa kalenterivuotta
varten vahvistaa.
Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsen eivät suorita jäsenmaksua yhdistykselle.
Yhdistys on kuitenkin velvollinen maksamaan puolueelle ja piirille
jäsenmaksun heidänkin osaltaan.
7 §
PÄÄTÖSVALTA
Ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous.
Toimeenpanovalta on hallituksella.
III LUKU
YHDISTYKSEN KOKOUS
8 §
KOKOUSTEN AJANKOHTA
Varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen on pidettävä joka vuosi kaksi varsinaista kokousta, kevätkokous
maaliskuun ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä.
Ylimääräinen kokous
Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään, milloin yhdistyksen kokous tai
hallitus niin päättää tai milloin vähintään 1/10 yhdistyksen varsinaisista
jäsenistä sitä kirjallisesti erityisesti ilmoitetun asian käsittelyä
varten hallitukselta pyytää.
Ylimääräinen yhdistyksen kokous on pidettävä viimeistään yhden (1) kuukauden
kuluessa siitä, kun kokousta on asianmukaisesti pyydetty.
9 §
KOKOUKSEN KOOLLEKUTSUMINEN
Yhdistyksen kokousten tarkemman ajan ja paikan määrää hallitus. Kokouskutsu on
julkaistava yhdistyksen toiminta-alueella ilmestyvässä sanoma- tai
paikallislehdessä tai lähetettävä kirjallisesti yhdistyksen jäsenille
vähintään yhtä (1) viikkoa ennen kokousta.
10 §
PÄÄTÖKSENTEKO KOKOUKSESSA
Päätökset tehdään asiakysymyksissä ehdottomalla ääntenenemmistöllä, mikäli
näissä säännöissä ei toisin määrätä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni.
Päätökset tehdään vaaleissa ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Mikäli ensimmäisellä
äänestyskierroksella riittävä määrä ehdokkaista ei saa tarvittavaa
ääntenenemmistöä, seuraavalle äänestyskierrokselle pääsee äänijärjestyksessä
enintään kaksinkertainen määrä ehdokkaita valitsematta olevien määrään nähden.
Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa.
Vaalit on suoritettava suljetuin lipuin, milloin vähintään kaksi (2)
äänivaltaista osanottajaa sitä pyytää.
11 §
YHDISTYKSEN KOKOUSTEN ASIAT
Kevätkokous
Kevätkokouksessa
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjan tarkastajat ja
ääntenlaskijat,
- todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan kokouksen työjärjestys,
- käsitellään hallituksen toimintakertomus edelliseltä kalenterivuodelta
- käsitellään tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä vahvistetaan
tilinpäätös
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle sekä muille
vastuuvelvollisille
- käsitellään aloitteet ja hallituksen niistä antamat lausunnot
- valitaan yhdistyksen edustajat ja varaedustajat kunnallisjärjestön kokouksiin,
piirikokouksiin, puoluekokoukseen sekä muihin kokouksiin, joihin yhdistyksellä on
oikeus nimetä edustajansa
- käsitellään selonteko puolueen paikallisen kunnanvaltuustoryhmän toiminnasta
edellisen kevätkokouksen jälkeiseltä ajalta, ellei sitä anneta
kunnallisjärjestön kokouksessa, sekä selostus poliittisesta tilanteesta
Syyskokous
Syyskokouksessa
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjan tarkastajat ja
ääntenlaskijat
- todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan kokouksen työjärjestys
- käsitellään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma
- päätetään tilintarkastajien palkkioista
- määrätään varsinaisten ja kannattavien jäsenten jäsenmaksujen suuruus
ja käsitellään seuraavan vuoden talousarvio
- valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa sekä näille varamiehet
- valitaan hallituksen puheenjohtaja
- valitaan hallituksen muut jäsenet
- käsitellään aloitteet ja hallituksen niistä antamat lausunnot
- kuullaan poliittinen tilannekatsaus
Ylimääräinen kokous
Ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa käsitellään asiat, jotka kokouskutsussa
on mainittu, sekä hallituksen
esittämät kysymykset, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäväksi, mikäli asiaa ei
tarvitse mainita kokouskutsussa.
IV LUKU
HALLITUS
12 §
HALLITUKSEN JÄSENET
Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat syyskokouksessa valitut puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä kahdesta kuuteen (2-6) muuta
jäsentä.
Syyskokous voi vahvistaa valituille hallituksen jäsenille työnjaon. Työnjaosta
päättäminen voidaan myös jättää hallituksen tehtäväksi.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus voi asettaa neuvottelukuntia ja toimikuntia määräajaksi tai erityistä
tehtävää varten
13 §
HALLITUKSEN KOKOUKSET
Hallitus on kutsuttava koolle, milloin puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi
tai vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
14 §
HALLITUKSEN KOOLLEKUTSUMINEN
Kokouskutsu on lähetettävä kirjallisesti hallituksen jäsenille vähintään yhtä (1)
viikkoa ennen kokousta. Kiireellisiä poliittisia kysymyksiä käsittelemään
voidaan hallitus kutsua koolle ilman määräaikaa.
15 §
PÄÄTÖSVALTAISUUS
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna.
16 §
ALOITEOIKEUS
Oikeus aloitteiden tekemiseen hallituksen kokoukselle on yhdistyksen jäsenillä,
kunnallisjärjestön hallituksella, piirihallituksella ja puoluehallituksella.
17 §
PUHE- JA LÄSNÄOLO-OIKEUS
Hallitus voi myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden muillekin henkilöille.
18 §
PÄÄTÖKSENTEKO
Päätökset tehdään ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan
ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.
19 §
HALLITUKSEN TEHTÄVÄT
Hallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä nämä säännöt muuten edellyttävät:
1) johtaa yhdistyksen toimintaa puoluehallituksen ja piirihallituksen ohjeiden
sekä yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti sekä tehdä aloitteita yhdistyksen
toiminnan kehittämiseksi,
2) valvoa sääntöjen sekä yhdistyksen kokousten päätösten noudattamista,
3) valmistella yhdistyksen kokousten käsiteltäväksi tulevat asiat ja kutsua
kokoukset koolle,
4) valmistella ja ohjata valtiollista, kunnallista ja muuta vaalitoimintaa
puoluehallituksen ja piirihallituksen ohjeiden mukaisesti,
5) päättää varojen hankinnasta ja vastata omaisuuden hoidosta,
6) huolehtia jäsenhankinnasta sekä hyväksyä uudet jäsenet
7) järjestää kokouksia, kursseja, juhla-, koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia
yhdistyksen toiminta-alueella,
8) valvoa ja ohjata osastojen ja kerhojen toimintaa
9) pitää jäsenluetteloa ja valvoa jäsenmaksujen maksamista sekä antaa
pyydettäessä tietoja yhdistyksen jäsenluettelosta puolueelle, piirille ja
kunnallisjärjestölle
10) pitää yhteyttä paikkakunnalla toimiviin muihin puolueen jäsenyhdistyksiin
sekä kokoomuslaisiin luottamushenkilöihin
11) huolehtia siitä, että yhdistyksen toiminta ulottuu sen toiminta-alueen
kaikkiin osiin
12) valita tarvittavat toimihenkilöt ja edustajat niihin elimiin, joihin
hallituksella on oikeus valita edustajat.
20 §
NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat yhdistyksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja
sihteeri, kaksi yhdessä.
21 §
TOIMINTA- JA TILIVUOSI
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
Hallituksen on jätettävä tilit tilintarkastajille viimeistään kolme (3) viikkoa
ennen yhdistyksen kevätkokousta ja ne on palautettava hallitukselle kaksi (2)
viikkoa ennen yhdistyksen kevätkokousta.
Taloudenhoitajan tulee olla läsnä tilintarkastuksessa.
22 §
LUOTTAMUS- JA TOIMIHENKILÖT
Luottamus- ja toimihenkilöiksi voidaan valita vain puolueen jäsenyhdistysten
jäseniä.
Puheenjohtaja
Puheenjohtajan tehtävänä on
1) kutsua koolle hallituksen kokoukset ja johtaa niissä puhetta
2) valvoa, että yhdistyksen toimintaa johdetaan sääntöjen ja puolueohjelmien
mukaisesti sekä puolueen, piirin ja kunnallisjärjestön johdon ohjeiden
ja yhdistyksen päätösten mukaisesti
3) tehdä aloitteita ja ehdotuksia yhdistyksen toiminnan vilkastuttamiseksi ja
toiminnassa ilmenneiden epäkohtien poistamiseksi
4) pitää yhteyttä piirin toiminnanjohtajaan ja neuvotella hänen kanssaan
yhdistyksen toiminnasta
5) valvoa, että toimihenkilöt sekä neuvottelu- ja toimikunnat täyttävät
tehtävänsä
6) pitää yhteyttä paikkakunnalla toimiviin puolueen ulkopuolisiin yhteisöihin
Sihteeri
Sihteerin tehtävänä on
1) yhteistoiminnassa puheenjohtajan kanssa valmistella hallituksen ja yhdistyksen
kokouksissa esille tulevat asiat
2) panna täytäntöön hallituksen päätökset sekä sen ohjeiden mukaan
yhdistyksen kokousten päätökset
3) pitää pöytäkirjaa hallituksen kokouksissa
4) pitää toimintatilastoa
5) laatia ehdotukset yhdistyksen toimintakertomukseksi sekä seuraavan
vuoden toimintasuunnitelmaksi
6) tehdä määräaikaisaikaisilmoitukset sekä laatia tilastot kunnallisjärjestölle,
piirille ja puolueelle
7) hoitaa yhdistyksen kirjeenvaihto ja laatia tarvittavat asiakirjat
8) vastata yhdistyksen rekisteriasioiden, arkiston, jäsenkortiston ja
käsikirjaston hoidosta
9) toimittaa tiedotusvälineille tietoja yhdistyksen toiminnasta
10) pitää luetteloa yhteisöjen ja henkilöiden merkkipäivistä.
Sihteerin tehtävät voidaan antaa yhdistyksessä vahvistettua työnjakoa noudattaen
useammalle henkilölle.
Taloudenhoitaja
Taloudenhoitajan tehtävänä on
1) periä jäsenmaksut ja ilmoittaa hallitukselle kaksi kertaa vuodessa
jäsenmaksunsa maksaneiden jäsenten määrä ennen yhdistyksen varsinaisia kokouksia
2) huolehtia yhdistyksen muiden saatavien perimisestä
3) tallettaa yhdistyksen varat ja hoitaa muuta omaisuutta
4) suorittaa maksut
5) huolehtia varojen hankkimista koskevien suunnitelmien toteuttamisesta
6) vastata yhdistyksen kirjanpidon hoidosta, tilinpäätöksen laadinnasta sekä sen
esittämisestä hallitukselle
7) laatia ehdotus seuraavan vuoden talousarvioksi hallituksen käsittelyä varten
V LUKU
VAALIT JA POLIITTINEN TOIMINTA
23 §
VALTIOLLISET VAALIT
Ehdokkaiden asettelussa valtiollisten vaalien jäsenäänestykseen noudatetaan
puolueen ja piirin sääntöjä sekä puolueen jäsenäänestyssääntöä.
24 §
KUNNALLISVAALIT
Jos kunnassa on kunnallisjärjestö, päättää varsinainen tai ylimääräinen
kunnallisjärjestön kokous kuultuaan piirihallitusta, kunnallisvaalien
vaaliliitoista, nimeää kokoomuslaiset ehdokkaat sekä päättää ehdokaslistojen
kokoonpanosta, sijoitusjärjestyksestä ja muista vaaleihin liittyvistä
tärkeimmistä kysymyksistä puoluekokouksen tai puoluevaltuuston antamien
suuntaviivojen mukaisesti.
Jos sen sijaan kunnassa on useampia puolueen paikallisyhdistyksiä eikä
kunnallisjärjestöä, tekee se paikallisyhdistys, minkä puolue on ilmoittanut
edustavan puolueen jäseniä kunnassa, edellämainitut päätökset
kuultuaan ensin muita paikallisyhdistyksiä ja piirihallitusta.
Jos kunnassa on vain yksi puolueen paikallisyhdistys, tekee sen kokous edellä
mainitut päätökset kuultuaan ensin piirihallitusta.
25 §
YHDISTYS JA VALTUUSTORYHMÄ
Yhdistys tekee valtuustoryhmälle ehdotukset kunnallisiin luottamustehtäviin
valittavista.
Valtuustoryhmän ja yhdistyksen neuvottelevana yhteistyöelimenä toimivat molempien
puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat. Yhteistyöelin valitsee keskuudestaan
puheenjohtajan.
Yhteistyöelimen on
- laadittava valtuustokautta varten toimintasuunnitelmaehdotus, joka käsitellään
valtuustoryhmän vaalivuonna pidettävää järjestäytymiskokousta seuraavassa
kokouksessa yhdessä yhdistyksen hallituksen kanssa,
- järjestettävä muista keskeisistä kunnallispoliittisista kysymyksistä
yhdistyksen ja valtuustoryhmän yhteisiä neuvottelutilaisuuksia,
- valmisteltava yhdistyksen valtuustoryhmälle ja valtuustoryhmän yhdistykselle
käsiteltäväksi esittämät asiat.
Valtuustoryhmä toimittaa vuosittain helmikuun loppuun mennessä yhdistykselle
kirjallisen selvityksen edellisen vuoden toiminnastaan.
Valtuustoryhmän jäsenet ovat velvollisia osallistumaan yhdistyksen kokouksiin
ja raportoimaan kunnallispolitiikan tapahtumista.
Yhdistys tekee kunnallispoliittisen ohjelman seuraavaa valtuustokautta varten
yhteistyössä valtuustoryhmän kanssa ja hyväksyy sen kunnallisvaalivuonna.
Jos kunnassa on kunnallisjärjestö, hoitaa se yhdistykselle tässä pykälässä
määrätyt tehtävät.
VI LUKU
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
26 §
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Näiden sääntöjen muuttaminen tai yhdistyksen purkaminen voidaan ottaa
käsiteltäväksi yhdistyksen kokouksessa, jos siitä on kokouskutsussa mainittu.
Päätöksen tekemiseksi vaaditaan vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistö
annetuista äänistä. Sääntöjen muutokselle on saatava puoluehallituksen
hyväksyminen.
Yhdistyksen purkautuessa on sen jäljelle jääneet varat luovutettava piirille
käytettäväksi puolueen tarkoitusperien toteuttamiseen paikkakunnalla.
Nämä säännöt on hyväksytty yhdistyksen uusiksi säännöiksi yhdistyksen
syyskokouksessa 21.10.2001 jossa oli läsnä 8 yhdistyksen jäsentä. Säännöt
hyväksyttiin yksimielisesti.
|
|
|